Työskentelypäiväkirja; aloitus, päivä 1


Vihdoin ja viimein odotettu animaation kurssi alkoi tänään! Kaiken hauskan lisäksi joudumme pitämään työskentelypäiväkirjaa animaation työstön aikana, mutta olisin muutenkin kirjoittanut asiasta tässä blogissa.

Kerrataanpa ekaksi peruasiat, kuten animaation idea ja totetutus.

Ideanani on pieni "rakkaustarina", jossa olento para istuu kesäpäivänä nurmikolla nuuskien kukkasia. Pian paikalle lentää pieni ja kaunis lintu, johon para rakastuu. Kun lintu on kuitenkin lähdössä pois lentäes, nappaa para linnun kiinni. Surukseen para huomaa avaessaan käsiään pikkuisen linnu kuolleen liian kovakouraisesti nappaamisesta. Animaatio päättyy paran itkemiseen.

Tyyliksi olen valinnut pala-animaation, joka oli vähäisistä vaihtoehdoista kiinnostavin. Ostin suomalaisesta kirjakaupasta alennuksesta kauniita käsin tehtyjä papereita, joista leikkasin animaatioon sopivat hahmot ja taustat.

Apuna minulla toimivat neiti Myller ja neiti Hannula (nimiä en nyt ala kertomaan).

Näin aluksi voin sanoa, että kaikkein rankin osa animaation tekemisessä oli saada tasainen alusta näkymään sopivassa kulmassa kamresta katsottuna, mutta pienellä väkräämisellä saimme hyvän alustan aikaiseksi. Animoinnin ja kuvaamisen olen tällä hetkellä suorittanut kokonaan itse.

Kuvallista materiaalia on luvassa sitten myöhemmin, läppärin kautta ei nyt tunnut tulevan kuvat perille. Sitten pöytäkoneen kautta.

Kommentit