Kuulumisia ja Top 10 Pokémonia



Heippati hei! Viimeisimmästä postauksesta onkin monta kuukautta aikaa.

Koulun suhteen on tapahtunut aika paljon edistystä, sillä tein syyslukukauden aikana (tai no aloitin kesällä) oparin teon ja joulukuussa sain siitä sitten kolmosen. Numeroon olen todella tyytyväinen. Lisäksi animaatiokurssin aikana tein vähän päälle kolmen minuutin animaation ja aloitin työharjoittelut kahdessa osassa. Puolet työharjoittelusta olen tehnyt tähän mennessö itsenäisesti, sillä meillä kuvataidealalla on mahdollista suorittaa osa harjoittelusta tekemällä taidenäyttely. Taidenäyttelyni kestää koko maaliskuun ja on nähtävissä Taivalkosken Päätalo-keskuksen taidenäyttelytilassa. Laittelen tuosta näyttelystä sitten myöhemmin enemmän asiaa.

Toinen osa työharjoittelua on tällä hetkellä puolessa välissä, sillä olen ollut tammikuusta asti Aineen taidemuseossa harjoittelijana. Alku on mennyt lasten työpajojen parissa, mutta nyt tämä viikko oli viimeinen, sillä Reidar Särestöniemen näyttely loppuu huomenna. Saa nähdä mitä sen jälkeen on edessä, todennäköisesti taidepajan muutto toiseen huoneeseen.

Mutta pidemmän aikaan minulla on ollut mietinnässä tämän listan teko eli lempipokémonini. Vuosien aikana kun näitä pokémoneja on tullut lisää ja muutenkin mieli on kovin paljon muuttunut, päätin nyt sitten tehdä kunnollisen listan.

Listan tekeminen oli joissain määrin hankala, ainakin tämän loppupään tekeminen.



10. Lugia
Numero kympin valinta oli aika hankala ja kolmen eri pokémonin välillä sitten tasapainoilin. Vaihtoehtoina olivat Dialga (jos tarkkoja ollaan, niin Primal Dialga Mystery Dungeon- peleistä), Lugia ja Mewtwo (tai no jos elokuvien perusteella mentäisiin, niin myös Entei olisi hyvä vaihtoehto, so much feelings ;__; ). Mewtwo on ainoa, jota olen koskaan käyttänyt tiimeissäni, joten valinta meni muun kuin pelaamisen kannalta. Kaksi ensimmäistä pokémonelokuvaa ovat todella lähellä sydäntäni ja siksi mietin, kumpi veisi voiton, Mewtwo vai Lugia. Lugia kuitenkin vei voiton. Lugia on vaan niin siisri ja upea, suorastaan kaunis pokémon.

9. Bulbasaur
Bulbasaur on semmonen pieni symppis söpöläinen. Bulbasaur tuntuu muutenkin olevan melko aliarvostettu. Shinyversio on ihanan pirteän värinen. Ivysaur on vielä kivan badass otus, mutta musta Venusaur on jossain määrin jo aika ruma. Ei millään pahalla, olet muuten niin hyvä pokémon ;_;

8. Mudkip
 
So I heard u like Mudkips? Oui. Mudkip on näitä rakkautta ensisilmäyksellä olevia otuksia. Jos joku on tietoinen asiasta, minulta löytyy siis aika ison kokoinen itsetehty pehmolelu. Parhaimpia käyttämiäni 20 €. Mashtomp on sitten vähän sen näkönen, että tullut vedettyä muutakin kuin pulkkaa. Swampert on ihan jepa, mutta megaevo on sitten aaaa! Nyt harmittaa, että Swampert oli rimpuläkäsinen mölli, kun megaevo olisi tälläinen steroidijäbä. Miksi megaevot ei ole pysyviä? ;__;

7. Whimsicott
 Aaaa, Whimsicott on tommonen ihana karvapallero, jota voisi vain halia. Muista, kun viidennen sukupolven pokémoneja julkaistiin ja nähtyäni Whimsicottin päätin, että toi söpöläinen kuuluu minun tiimiin. Piste. Tiimiinhän se sitten päätyikin. Kerran jos toisen.

Annoin kaverilleni vaihossa Zoruan ja myöhemmin hän oli pyydystänyt shiny version Cottoneesta, jonka antoi sitten minulle. Ja ai hitto kun shiny onkin upean värinen. Sinimusta/tummanruskea teema toimii todella hyvin. Ja jos joku on ruokkinut Whimsicottia Amiessa, se mokoma söpöpörpylä vilkuttaa söpösti! :3 Kuolen söpöyteen.

6. Nidoking
Mulla on varmaan joku fiksaatio tämmöisiin isoihin möhköotuksiin, mutta Nidoking on ollut käytössä jo ensimmäisistä peleistä asti. Oli ihanaa päästä käyttämään tätä otusta taas pitkästä aikaa Y:ssä.  Luulisi, että Nidoking olisi parin metrin mittainen kölli, mutta Dexissä sanotaan olevan vain 140 cm, minuakin lyhyempi! Pidän Pokémon Adventures- versiosta enemmän, siinä ne näytti olevan paljon suurempia...

5. Luxray
Pokémon Platinum oli ensimmäinen oikea ostamani pokémonpeli ja uuden sukupolven pokémonit olivat täysin tuntemattomia minulle. Shinx oli aivan mahdottoman söpö ja sinimusta väri oli todella kiva. Tosin shinyversiokin on todella siisti, pitäisi alkaa sitä breedaamaan seuraavaksi. Kissaeläimet on muutenkin meikäläisen sydäntä lähellä ja mikäpä parempi sen valloittamaan, kun übersöpö kissanpentu.

4. Gengar

En osaa sanoa tarkkaan, millon aloin pitämään Gengarista, mutta se alkoi aikalailla samoihin aikoihin kuin muidenkin  kummitus (ja myös myrkky) poksujen tykkäämisen myötä. Hankin itselleni Platinumiinkin Gengarin SoulSilverin kautta, koska sen Mean lookin takia. Taisin haluta pyydystää vaeltelevia legendoja. Gengar kuitenkin sai megaevo ja ai juma kun on siisti! Ja sen lisäksi shinyversio on valkoinen, joka tekee siitä vielä upeamman. Aloin muuten breedaamaankin Gastlyja ihan vain tuon shinyn takia, mutta peijakas pistivät sitten eventin, jossa jaettiin shinya Gengaria. Päätin kuitenkin jatkaa breedaamista. Laskuissa olen jo mennyt aikaa sekaisin, mutta ainakin semmoiset rapiat 400-500 munaa on jo breedattu ilman tulosta :C (buu!)

3. Banette


Banettesta kiinnostuin oikeastaan vastikään, kiitos sen Megaevon. Kummituspokémonit ovat muutenkin nostaneet suosiotaan meikäläisen kohdalla jo jonkin aikaa (mm. Gengar, Chandelure).

2. Noivern
Noivern oli kyllä rakkautta pakkautta ensisilmäyksellä! Silloin kun uusimman sukupolven uutisvuotoja seurasin innoissani, törmäsin sitten tämmöseen majesteettiseen ilmestykseen. Jouduin kituuttaen odottamaan omaa peliäni puoli vuotta vaihto-opiskelun takia (jätin oman 3DS:n kotiin enkä ollut oikeastaan tilannut vielä edes koko peliä) ja pelin saatua heti käsiini pyysin veljeäni pyydystämään oman Noibatin (koska ne tulee vasta niin myöhään koko pelissä pyydystettäväksi). Toistaiseksi olen saanut koulutettua vain kaksi pokémonia 100 levelille ja Noivern on toinen niistä.

1. Charizard

Miettiessäni tätä listaa ykköstä ei edes tarvinnut miettiä. Jo ensimmäisestä pelistä lähtien koko Charizardin evoluutioketju on ollut suurin suosikkini. Jos saisin valita vain yhden, jota käyttäisin koko loppuelämäni, se olisi Charizard. Tai ehkä Noivern kanssa, hirveän tiukka taisto kyllä...
Ihmettelin kyllä, miksi Charizard sai kaksi megaevoa, mutta kaiketi se johtuu vain sen suuresta suosiosta. Lopullisen päätöksen pelien suhteen  (XY) päädyin valitsenaan Y:n juuri tämän megaevon takia. Tykkään siitä enemmän, vaikka X-versiossa ei ole mitään vikaa.

Hoah, lista tehtynä.


Kommentit