Vuosi 2015

TAMMIKUU
Aloitin työharjoittelun Torniossa Aineen taidemuseossa.
Työstin samalla omaa tulevaa taidenäyttelyäni.
Aineen taidemuseolta - maalaan jalustapohjaa

MAALISKUU
Taidenäyttelyni avautui Päätalokeskuksessa.
Näin auringonpimennyksen.
Työharjoitteluni loppui.

Maailman kattavin palaute
HUHTIKUU
Pidin toisen (lyhyen) taidenäyttelyn.
Muutin Torniosta pois.

Lyhyt taidenäyttely järven jäällä


TOUKOKUU
Animaationi "Kotimatkalla" oli esillä taidenäyttelyssä.
Vietin valmistujaisjuhliani (vaikka valmistuin virallisesti kesäkuussa).
Mieheni kanssa tuli täyteen 7 vuotta seurustelua.

Kuvataideopiskelijoiden taidenäyttely


KESÄKUU
Kävin siskoni luona Keski-Suomessa.
Itselleni siunaantui uusi karvakisu eli Luna.
Söppänä käärme
HEINÄKUU
Täytin 25 v.
Kävin Luostolla Arton kanssa.
Pikkuveljeni oli muuten Sodankylässä puoli vuotta armeijassa


ELOKUU
Muutettiin vihdoin miehen kanssa yhteen o(≧∇≦o)
Poimin paljon mustikoita huolimatta huonosta kesästä.
Kokonaissaldo taisi olla sen 14-16 sankollista mustikkaa.

SYYSKUU-LOKAKUU-MARRASKUU
Koski palaa-tapahtuma.
Pelasin pitkästä aikaa Fablen trilogiaa.
Siskon koira sai pentuja.
Halloween/tupaatulijais-pippalot.
Pitkästä aikaa elokuvia katsomaan (Yksin Marsissa).



Po-ta-toes.
JOULUKUU

Uusin Tähtien sota!
Joulu kotona! Jee!

Toivottavasti tälle vuodelle on kaikkea kivaa tiedossa.

Kommentit